Messumatolla uusi ilme kotiin tai toimistoon | Expomatto.fi

Messumatolla uusi ilme väliaikaiseen vuokrakotiin ja toimistoon.


Messumatto on tehokas tapa peittää alkuperäiset kuluneet lattiat, mikäli tarve on tehdä nopea kasvojenkohotus edulliseen vuokra-asuntoon.​

Väliaikainen, kahdeksi-kolmeksi vuodeksi riittävä asunnon ehostaminen tulee usein tarpeen etenkin töitä varten vuokratuissa kakkosasunnoissa. Työpaikkakunnalla sijaitseva arkikoti tarjoaa majoituksen, kun työviikot ovat sellaisen matkan päässä kotoa ettei reissaaminen edes takaisin ole järkevää. Kuluvana keväänä työasuntoja on vuokrattu tavallista lähempääkin, kun koronan pakottama etätyöskentely perheen keskellä on osoittautunut hankalaksi.

Työasunnolta edellytetään ennen kaikkea edullista hintaa ja järkevää sijaintia, joten vaihtoehdoiksi käyvät usein myös asunnot joiden yleiskunto on tavallista heikompi.

Kuvissa olevaan työasuntoon on levitetty alkuperäisen 1970-luvun lopulta olevan muovimaton päälle Expomaton Expoluxe-messumatto. Messumaton lisäksi seiniin on tehty välttämätön ehostus remonttimaalilla, ja kaapistot eteisessä ja keittiössä on pinnoitettu D-C-fix sisustusteipillä. Tarvikkeiden kokonaishinta jäi pääradan varressa sijainneessa yksiössä alle kuukausivuokran, mutta asunnon viihtyisyys nousi muutaman arki-illan työllä täysin uudelle tasolle.

Edullisella ja helposti asennattavalla messumatolla voi turvallisesti kokeilla vahvojakin värejä omaan sisustustyyliin

Huomattavasti rakennuslaatuisia lattiamateriaaleja edullisempi messumatto on jalan alla lämmin ja hiljainen. Helposti siivottava ja kulutusta kestävä matto käy asuintiloissa kaikkialle muualle paitsi märkiin pesutiloihin. Eteisessä siivousta voi helpottaa hankkimalla erillisen kuramaton messumaton päälle; näin enimmät kivet ja hiekat jäävät kengistä jo ovelle.

Messumatossa ei ole kumipohjaa, joten se sopii sellaisenaan myös lattialämmitettyihin tiloihin – eikä jätä ”kiinni palaneita” kohtia pitkänkään käytön jälkeen. Huoneen sisustusmatot pysyvät mattapintaisen messumaton päällä hyvin paikallaan.

Myös lemmikkien kanssa messumatto pitää pintansa hyvin. Verrattuna edullisimpiin laminaatteihin, messumatto on lemmikinkin tassun alla huomattavan pitävä ja hiljainen. Koirien vauhdikkaimmista leikeistä voi toki jäädä kynnenjälkiä, mutta karvat irtoavat imurilla siinä missä esimerkiksi sohvastakin.

Lyhytkarvaisten koira- ja kissarotujen kanssa on suositeltavaa käyttää imurissa harjasuulaketta; se ei jätä jälkiä mutta nostaa harjaksillaan karvat nopeammin irti matosta.

Messumatoilla ja D-C-Fix sisustusmuoveilla väliaikaiseenkiin kotiin tekee pienellä budjetilla näkyvän ehostuksen ilman tarvetta varsinaiseen remontointiin

Kun matto on helppo asentaa ja hankintahinnaltaan edullinen, voi sisustuksen värivalintoja kokeilla tavallista rohkeammin. Kuvan asunnossa vuokralainen halusi kokeilla sisustaa valoisan asunnon tummilla väreillä, joten lattiaksi valittiin Expomaton värivalikoimasta täysin musta.

Expoluxen värikartta-musta ei taitu mihinkään väriin, joten yhteensopivuus kaapistojen mustan D-C-fix sisustusteipin kanssa on näyttävä.

Messumatto kestää hyvin käyttöä. Ulkoa kulkeutuvat kivet ja hiekat on nopea imuroida pois

Messumaton leikkaaminen paikalleen on vaivatonta. Matto tulee kahden metrin levyisessä rullassa, ja leikataan Expomatolla asiakkaan haluamaan pituuteen.

Asennuksen työkaluiksi riittää metalliviivain, mittanauha sekä laadukas mattoveitsi, kuten useimmista rautakaupoista löytyvä Fiskars CarbonMax. Hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen veitsen terä lukittuu hyvin nurkkataitosten leikkaamiseksi, ja kahvasta saa napakan otteen. Samoilla työkaluilla onnistuu myös D-C-fix sisustusteippien asentamisen.

Etenkin pienessä asunnossa messumattoa ei ole tarvetta teipata kiinni alkuperäiseen lattiaan. Sohva, ruokapöytä ja sänky pitävät omalla painollaan maton paikallaan. Messumaton saumakohtiin teippi kannattaa laittaa alapuolelle siten, että teippi liimaa sauman yhteen.

Asentamista nopeuttaa väliaikaisessa käytössä sekin, ettei esimerkiksi sohvan tai sängyn taakse piiloon jäävää reunaa tarvitse leikata tarkkaan jalkalistaa vasten. Jättämällä piiloreunaan reilusti muutaman sentin ylimääräistä, matto pääsee elämään eikä lähde kupruilemaan vaikka mitoitusta ei olisi tehty millintarkasti. Näkyvät reunat saa näin sovitettua tismalleen jalkalistoja vasten siistiksi lopputulokseksi.

Messumaton asentaminen on helppoa; vanha ja kulunut muovimatto häviää piiloon jo yhden illan työllä, eikä asennuksesta jää jälkiä alkuperäiseen lattiaan

Expomaton mattorullat tulevat suoraan tehtaalta, eikä mattoihin ehdi siksi syntyä varastonhajua. Asuntoon laitettava messumatto kannattaa kuitenkin pestä läpi höyrypesurilla kokolattiamaton tavoin ennen käyttöönottoa; pienellä vaivalla varmistaa hajuttomuuden ja samalla nopeuttaa maton asettumista paikalleen höyryn lämmön avulla.

Ota yhteyttä myyntiimme ja kysy edullisia toimitusvaihtoehtoja – halutessasi myös asennuspalveluna. Expomaton myyntipalveluun kuuluu aina messumaton leikkaaminen haluttuun pituuteen – toisin sanoen meiltä ei ole pakko ostaa pieneen tarpeeseen täysimittaista rullaa. Ja matot saatavilla kaikissa väreissä!

Puhelinmyyntimme palvelee numerossa 0501446 tai CHAT palvelullamme sivun alareunasta. Voit myös kysyä tarjousta yhteydenottopyyntö -lomakkeemme kautta tai sähköpostitse osoitteesta myynti@expomatto.fi. Vastauksen saat nopeasti!